tiistai 15. syyskuuta 2015

Ilmoittaudu nyt: KOTONA – valokuvausprojektissa kuvataan kohti näyttelyä!

Valokuvausprojekti muodostuu työpajasta ja näyttelykokonaisuuden kokoamisesta valokuvaaja Liisa Söderlundin ohjaamana. Projektin aikana toteutetaan valokuvateokset KOTONA-näyttelyyn, Kanneltalon Galleriaan. Näyttely on osa Zodiakin Minun nimeni on –yhteisötaideprojektia, jonka vuoden 2015 teemana on koti. KOTONA-näyttely on esillä 9.–19.12.2015.

Valokuvausprojektissa lähestytään koti-aihetta valokuvauksen keinoin sekä valokuvaamiseen liittyvien luentojen ja keskustelujen kautta. Lisäksi perehdytään näyttelyn tekemiseen, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. Jokainen osallistuja pääsee mukaan näyttelyyn projektin aikana tuottamallaan kuvakokoelmalla. Kokoelman valitsemisessa auttaa projektin vetäjä. Työpajaan osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta valokuvaamisesta, mutta kokemuksesta ei ole myöskään haittaa.

Työpajan kokoontumiset ovat Kannelmäessä Kulttuuriyhdistys Perspektiivin tiloissa (os. Purpuripolku 4). Ilmoittautuminen 14.10.2015 mennessä sähköpostitse osoitteeseen yleisotyo@zodiak.fi. Kirjoita ilmoittautumispostiin nimesi ja yhteystietosi sekä halutessasi muutama lause siitä miksi haluat mukaan työpajaan. Työpaja on osallistujille maksuton.

Valokuva: Liisa Söderlund
Lämpimästi tervetuloa valokuvaamaan yhdessä ja osaksi Minun nimeni on -projektia!
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Katja Kirsi
Minun nimeni on- yhteisötaideprojekti
yleisotyo@zodiak.fi

p. 050-3439302

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus