tiistai 25. syyskuuta 2012

Menoa Vuosaaren ala-asteen aamuryhmässä

Vuosaaren ala-asteelta on mukana kaksi luokkaa. Viidennen luokan musiikkiluokka sekä valmistava luokka niille oppilaille, jotka ovat vasta muuttaneet Suomeen ja opettelevat suomen kieltä. Nämä kaksi luokkaa on Minun nimeni on -projektissa ensin yhdistetty ja jaettu sitten uudestaan kahdeksi uudeksi ryhmäksi. Aamupäiväryhmässä on päästy jo hyvään työn makuun. Työpajassa tehtiin äänimaisemia, hypittiin ja otettiin tuntumaa lattian pinnasta.




YLÖS ILMAAN!

ALAS LATTIALLE!




 Tunnin aikana käytiin ulkona Sallan kanssa tekemässä havaintoja ympäröivästä maailmasta. Näiden havaintojen pohjalta valmistui äänimaisema, jossa jokainen sai vuorollaan olla esityksen kuuntelijana.


perjantai 21. syyskuuta 2012

Aurinkolahden yläste Villassa

Aurinkolahden yläasteen ryhmän työpajat pidetään Villa Lill Kalvikissa. Tässä työpajassa etsittiin mieluisia paikkoja sekä sisältä että ulkoa.








keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Minun nimeni on -projektista pro gradu-tutkimus

Evianna Lehtipuu valmistelee teatteritieteen pro gradu-työtä Helsingin yliopistoon sosiaalisesta koreografiasta. Minun nimeni on -projekti on mukana Eviannan tutkimuksessa käytännön esimerkkinä sosiaalisesta koreografiasta. Evianna on haastattelee osallistujia ja on mukana työpajoissa tarkkailijana ja aina välillä itse osallitujanakin. Tässä Mustakiven leikkipuiston tiloissa palautepapereiden kimpussa odottamassa osallistujia.

TEOREETTINEN TIETOISKU:


SOSIAALINEN KOREOGRAFIA Projektin taustalla olevana kokoavana metodina on sosiaalisen koreografian filosofia ja käytännöt. Sosiaalisen koreografian mukaisesti liikettä ajatellaan laaja-alaisena, kaikkialla maailmassa tapahtuvana ja jokaisen ihmisen elämässä läsnä olevana asiana. Sosiaalisen koreografian käsitteessä keskeistä on ajatus taiteen, luovuuden ja sosiaalisten todellisuuksien välisten yhteyksien tutkimisesta ja luomisesta. Siinä tanssijan ja koreografin esteettinen herkkyys, kehollinen tieto ja luova ajattelu tulevat osaksi sosiaalista todellisuutta. Sosiaalinen koreografia voi olla uusien mielekkäiden julkisten paikkojen luomista, tapahtumien organisointia tai yhteiskunnallis-sosiaalisten rakenteiden elävöittämistä koreografisen ja liikkeellisen ajattelun keinoin. Se voi olla myös yleisön sallimista osallistua teoksen tekemiseen tai kanavien luomista tuoda esille ihmisten henkilökohtaista ja yksityistä liikettä. Sosiaalisen koreografian käsitteen kautta tanssi, liike ja koreografia asettuvat osaksi laajempaa keskustelua luovuudesta sosiaalisten todellisuuksien muutosvoimana.

YHTEISÖTANSSI Minun nimeni on -projektia kutsutaan myös yhteisötaideprojektiksi. "Laajasti ottaen yhteisötanssitoiminnan tarkoituksena on lisätä kaikkien ihmisten mahdollisuutta tanssia. Tanssin saatavuuden lisäämiseksi tarjotaan osallistumismahdollisuuksia ja niihin perustuvia omia kokemuksia. Erilaisuus ja laaja-alaisuus ovat keskeisiä periaatteita, sillä toiminta kattaa kaikki tanssin lajit ja yhteisöt kokonaisuudessaan, yhteiskunnalliseen asemaan, ikään, kykyyn, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja rotuun katsomatta. Yhteisötanssi on läheisessä yhteydessä ammattimaiseen tanssimaailmaan – esimerkiksi vetäjä on yleensä tanssin ammattilainen – mutta sen tavoitteet ovat osin erilaiset. Voidaan sanoa, että siihen sisältyvät kaikki tanssiin ja tanssimiseen liittyvät elementit painopisteen ollessa prosessissa. Nykyisin tosin järjestetään yhä enemmän yhteisötanssiprojekteja, joihin liittyy myös esitys. Esitys nähdään kuitenkin osaksi prosessia, ei tärkeimpänä päämääränä. Tässä on ero ammattimaiseen tanssitaiteen kenttään, jossa koulutus, luova toiminta ja kiertuetoiminta palvelevat ensisijaisesti esitystä. Yhteisötanssissa pääasiallinen "tuote" on osallistujien prosessi. Prosessia luonnehtii pyrkimys siirtää päätöksentekoa tanssintekijältä osallistujalle. Osallistujien luovaa panosta ja tilanteen hallintaa kehitetään. Yhteisötanssin on myös nähty laajentavan taidesektorin taloutta erilaisten rahoittajien kanssa solmittujen kumppanuuksien kautta, joilla ei tavoitella taloudellista voittoa. Myös käsitys yhteisöstä on yhteisötanssin piirissä laaja. Yhteisö voi olla maantieteellinen (alueellinen), sosiaalinen tai institutionaalinen eli ei vapaaehtoinen, kuten vankila tai sairaala. Ryhmään kuulumisen ja solidaarisuuden tunteet kuuluvat niinikään yhteisön määritelmään. Yhteisökäsitteessä on korostettu myös yksilön oikeutta ilmaista itseään."

LÄHDE: http://www.teak.fi/teak/Teak199/8.html

tiistai 18. syyskuuta 2012

Villa Lill Kalvikissa naisenergiaa

Villa Lill Kalvikissa kokoontuu Minun nimeni on -ryhmä tiistai-iltaisin. Kun ryhmään etsittiin osallistujia, oli kutsu avoinna kaikille. Jostain syystä mukaan tuli kuitenkin pelkästään naisia. Ryhmä on täynnä upeaa, luovaa porukkaa ja tunnelma on ollut alusta lähtien iloinen ja energinen!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Työpajat ovat käynnistyneet

Minun nimeni on työpajat ovat päässeet käyntiin. Vuosaaren ala-asteelta on mukana kaksi luokkaa: viidennen luokan musiikkiluokka sekä valmistava luokka niille oppilaille, jotka ovat vasta muuttaneet Suomeen ja opettelevat kieltä. Minun nimeni on -projektissa nämä kaksi luokkaa on sekoitettu ja jaettu uudestaan kahteen eri ryhmään. Ensimmäiset kuvat on Vuosaaren koulun iltapäiväryhmästä.
Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus